Seuraa meitä somessa:

Venla Hyttinen JymyVolleyn passaririnkiin

10.11.2020

JymyVolley täydensi passariosastoaan, kun viimeiset viisi vuotta Latvian Riiassa pelannut ja opiskellut Venla Hyttinen liittyi viikonvaihteessa joukkueen vahvuuteen. Suomessa 25-vuotias Hyttinen on pelannut LiigaEuran ja LP Viestin riveissä.

- Opiskelut alkavat olla loppusuoralla, ja siirtyminen etäopintoihin mahdollisti pelaamisen Suomessa jo tänä syksynä. Halusin löytää paikan, jossa voin sekä pelata että tehdä töitä. Seinäjoella tähän on hyvät mahdollisuudet, kertoo ensi keväänä lääkäriksi valmistuva Hyttinen.

VanLen ja PumaVolleyn kasvatti Hyttinen aloitti liigauransa 19-vuotiaana LiigaEuran riveissä. LP Viestiin hän siirtyi kaudeksi 2014-2015. Hyttisellä on mestaruus Suomen Cupista vuodelta 2014 että Suomen mestaruus vuodelta 2015.

Latviassa hän oli voittamassa Latvian mestaruutta joukkueensa RSU/MVS kanssa vuonna 2019. Hyttinen on toiminut myös latvialaisjoukkueensa kapteenina.

178-senttinen passari oli Kari Raatikaisen valmennuksessa jo LP Viestin aikana, ja hän kiittelee sekä JymyVolleyn valmennusta että puitteita.

- Pystyn tuomaan nuoreen joukkueeseen lisää kokemusta ja tukemaan nuorempien pelaajien kehitystä. Oma vahvuuteni on palo pelaamiseen sekä halu tehdä töitä kehityksen eteen – ja tietysti minulla on tarkat passit, Hyttinen naurahtaa.
-
Hyttisen sopimus on mallia 1 + 1. Hyttisen ensiesiintyminen JymyVolleyn paidassa nähdään ensi sunnuntain vieraspelissä Hämeenlinnassa.

  Takaisin