Seuraa meitä somessa:

WoVo ja LP Kangasala haastamaan suosikkeja välieriin

10.03.2015

Naisten välieriin lähdetään selkeästä ennakkoasetelmasta, jossa Woman Volley lähtee haastajana hallitsevaa Suomen mestaria LP Viestiä vastaan ja LP Kangasala HPK:ta vastaan.

Woman Volley on välieränelikon uusi nimi. Rovaniemeläiset ovat nyt ensimmäistä kertaa mitalipeleissä kolmannella liigakaudellaan. 2013 joukkue päätyi avauskaudellaan seitsemänneksi ja viime kaudella viidenneksi.

LP Kangasala puolestaan on välierissä neljännen kerrran ja samalla myös neljännen kerran perättäin. Viime kaudella LP Kangasala kärsi tappion pronssiottelusarjassa HPK:lle, edelliskaudella se saavutti hopeaa ja 2012 pronssia.

Hämeenlinnalaiset ovat puolestaan peräti 18. kerran perättäin välierissä. Nyt alkavat välierät ovat hämeenlinnalaisille kuudennet HPK:n nimissä, sitä ennen paikat saavutettiin Vanajan RC:n ja Tarmo-Volleyn nimissä. Mitalisaldo on näiltä vuosilta komea kahdeksan kultaa, kolme hopeaa ja neljä pronssia. Seura on myös selkeä ykkönen maratontaulukossa 103:lla otteluvoitolla tähän mennessä.

Kuuden viime kauden Suomen mestari LP Viesti on kymmenettä kertaa perättäin välierissä. Kaikkiaan pudotuspelivuosi on salolaisille 15. ja mitalisaldo 6-4-1. Otteluvoittoja pudotuspeleissä on toiseksi eniten, 82.

HPK voitti kaikki kauden neljä runkosarjakohtaamista LP Kangasalaa vastaan. Avauspelissä Kangasalla kotijoukkue nipisti kaksi erää, mutta sen jälkeen HPK on vienyt kaikki kolme ottelua 3-0. HPK:lla on nyt keskinäisistä peleistä 11 erävoittoa perättäin.

Joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä aiemmin kaksi kertaa: pronssiotteluissa viime kaudella (HPK voitti 2-0) ja välierissä edelliskaudella (LP Kangasala voitti 4-0).

HPK:n tämän kauden saldo on 22 voittoa ja kolme tappiota. HPK on hävinnyt tällä kaudella vieraskentällä vain kerran (LP Viesti) ja kotonaan kahdesti (LP Viesti ja WoVo). LP Kangasalan kauden saldo on 13-14.

HPK voitti puolivälierissä LiigaPlokin puhaasti 3-0 ja LP Kangasala viidessä pelissä Pölkky Kuusamon.

Woman Volley on haastanut LP Viestin tällä kaudella molemmissa runkosarjan kohtaamisissa aina viidenteen erään. Salossa lokakuussa se voitti kaksi ensimmäistä erää, kun taas Rovaniemellä runkosarjan lopussa erävoittoja otettiin LP Viestin kanssa vuorotellen.

LP Viestin kauden saldo on nyt 24 voittoa ja yksi tappio (OrPolle vieraissa). WoVon saldo on 13 voittoa ja 12 tappiota.

LP Viesti pudotti puolivälierissä ilman erätappioita LP-Vampulan, Woman Volley puolestaan suoraan kolmessa ottelussa sekin Oriveden Ponnistuksen.

  Takaisin