Seuraa meitä somessa:

WoVon hyvä vire jatkuu runkosarjan lopulla

03.03.2018

WoVo Rovaniemi päättää runkosarjaa hyvässä vireessä. Lauantai se kaatoi LP Kangasalan 3-2.

Ottelu oli LP Kangasalan runkosarjan viimeinen ja se sijoittuu siinä kuudenneksi. Vastaansa LP Kangasala saa puolivälieriin joko Oriveden Ponnistuksen tai Pölkky Kuusamon. WoVo pelaa vielä sunnuntain päätöskierroksella OrPoa vastaan ja sen jälkeen aloittaa valmistautumiseen liigakarsintoihin.

Janica Helenius, WoVo:

-Oli vähän ylä- ja alamäkiä molemmilla joukkueilla, mutta olen tyytyväinen siihen, että voitettiin kuitenkin. Pystyimme myös taistelemaan ja parantamaan peliämme koko ajan viiden-teen erään, niin siihenkin olen tyytyväinen. Tuleviin karsintoihin täytyy asennoitua hyvin, kun on yli kuukauden tauko, mutta uskon, että se hoituu, sillä meillä on nyt hyvä nousujoh-teinen meininki päällä. Tauon aikana pystymme varmasti myös treenaamaan hieman kovempaa.

Mita Uiato, LP Kangasala:

- Oli kova ottelu tänään. Emme saaneet tavanomaista rytmiä päälle, joten oli hieman haastavaa pelata. Cassie (Strickland) oli tänään kova syöttöpaikalla. Tunnen hänet entuudestaan kotipuolesta, joten tiesimme, että hän osaa syöttää ja lyödä kovaa. Autoimme heitä tänään hyökkäyspelissä paljon, sillä torjunta-puolustuksemme ei ollut parhaimmillaan.

Teemu Mäkikyrö, WoVo:

- Hieman huono asenne oli meillä alkuun, en ollut tyytyväinen näkemääni, miten alettiin pe-laamaan. Erityisesti meidän ammattilaiset, heillä ei peli ollut lähelläkään sillä tasolla, millä sen pitäisi olla. Ensimmäisessä erässä Nelli (Rantanen) oli oikeastaan ainoa, joka pelasi hyvin. Toisessa erässä Viivi (Pyhäjärvi) tuli mukaan. Toisen erän loppua kohden muut otti-vat itseä niskasta kiinni ja alkoivat pelaamaan. Jos lähdet vähänkään huonosti valmistautu-neena peliin, niin se on tuollaista ylä- ja alamäkeä.

- Nämä ovat meille tärkeitä pelejä, kun pelataan seuraavan kerran vasta kuukauden päästä, niin sen takia ei voisi sellaista kovin löysää kuvaa jättää. Siitä on erittäin vaikea lähteä sitten tauon jälkeen nostamaan tasoa ja pelaamaan täysiä.

- Toivotaan, että vire löytyy huomiselle, emmekä lähde kävelemään. Lähdemme ehdottomasti voittamaan myös OrPoa.

Kai Stenius, LP Kangasala:

-Sama ongelma, mitä aikaisemminkin olen tässä hokenut. Kyllä meidän täytyisi jonkun suomalaisen laiturin päästä tehoissa plussan puolelle edes jossain kohtaa, mutta ei sitten millään. Playoffeissa ei tule riittämään, että Danielle (Brisebois) ja Jessica (Wagner) noita palloja tappavat, vaikka kaikki kunnia heille. Siellä pitäisi pystyä voittamaan pelejä putkeen, niin he tarvitsevat apuja myös muilta. Laitureiden täytyy nyt nostaa tasoa.

-Ajatuksena oli, etteivät ulkomaalaiset pelaa tänään lainkaan, mutta halusin antaa heille hyvän fiiliksen playoffeja ajatellen ja peluuttaa heitä yhden erän. Eka erä meni ja ajattelin, että nyt huilataan, ettei vain tule mitään loukkaantumisia. Mutta en voinut katsoa sitä toisen erän pelaamista, se oli jotain aivan hirveää. Olin, että me ollaan kuitenkin liigassa, niin oli vain pakko vaihtaa heidät takaisin.

LähiTapiolan pisteet
3 Rantanen WoVo
2 Uiato LP Kangasala
1 Pyhäjärvi WoVo

WoVo Rovaniemi - LP Kangasala 3-2
18-25, 25-20, 25-19, 17-25, 14-11
WoVo Rovaniemi: Rantanen 20/+5,Sullivan 13/+10,Klimova 13/+8
LP Kangasala: Brisebols 19/+4,Wagner 11/+11,Paloniemi 9/+-2

Ottelutilasto

Kuvat: Marko Junttila / WoVo

  Takaisin